Luovutusaineen oltava virheetöntäUlosteensiirrolla hyviä tuloksia ripulin hoidossaEH, 13.4.2008 Vaarallisen antibioottiripulin hoidossa on saatu Suomessa hyviä tuloksia ulosteensiirrolla. Useissa keskussairaaloissa, muun muassa Turussa, Helsingissä ja Mikkelissä on käytetty kyseistä hoitomuotoa, kertoo sunnuntain Helsingin Sanomat. Clostridium difficile-bakteerin aiheuttamaa vaikeaa ripulia sairastavat yleensä monisairaat, usein vanhukset. Bakteeriin kuolee 10-50 prosenttia sairastuneista, sanoo lehden haastattelema kirurgi. Uutta bakteeria esiintyy Raumalta Kotkaan ulottuvalla rannikolla. Ulosteensiirto annetaan potilaalle yleensä paksusuolen tähystyksen yhteydessä peräruiskeena. Liuoksessa on ulostetta sekoitettuna nesteeseen, esimerkiksi veteen tai maitoon. Siirrettävä uloste otetaan yleensä joltain omaiselta. Norjassa jo ulostepankkiUlostepankin perustamisesta Suomeen on keskusteltu; Norjassa sellainen jo toimii. Luovutettavan ulosteen täytyy olla laadukasta; se ei saa sisältää mikrobeja, viruksia tai alkueläimiä, jotka aiheuttaisivat muita tauteja. Myös veritautitartuntojen, kuten HIV:n siirtyminen on riskinä, kertoo lehti. http://w3.verkkouutiset.fi/arkisto/kotimaa/125961.html |