Tervetuloa Clostridium difficile -potilaiden ja läheisten vertaistukisivustolle

LÄÄKÄRIN KERTOMAA: TAPAUS RINNEKANGAS

Potilas Rinnekangas kertoo oman versionsa tapahtumista. Aikaisemmat sairaudet ja terveydentilan ennen nykysairautta.

Nykysairaus ja miten kaikki on tapahtunut.

Hoitavan lääkärin kommentti: Onko tästä tapauksesta jotain opittavaa?

Kohta 1 : Ulosteensiirto

Suomen lääkärikunnan on vihdoin opittava että uusiutuvan tai kroonistuneen

Clostridium difficile ripulin ja koliitin ainoa tehokas hoito on ulosteensiirto.

En haluaisi enää toista kertaa lukea sellaista tapausselostusta, jonka professori Pentti Huovinen julkaisi muutama vuosi sitten. Kroonista Clostridium difficile ripulia sairastavaa naista oli

hoidettu 6 vuotta vankomysiinillä ja potilas oli edelleen sairas. Kun otin yhteyttä Huoviseen ja kysyin, miten tämä on mahdollista ja miksi ei ole tehty ulosteensiirtoa, niin vastasi Huovinen, että hän on kyllä konsultoinut gastroenterologeja, mutta kukaan ei tiennyt ulosteensiirrosta mitään.

Oma tapausselostukseni (1) oli jo tällöin ilmestynyt Duodecim-lehdessä. Tämä vahvisti aiempaa käsitystäni, että suuri osa lääkärikuntaa ei seuraa aikaansa. Maailmankirjallisuudessa on 1950-luvulta nykypäiviin ainakin parikymmentä julkaisua ulosteensiirrosta Clostridim difficile ripulin hoidossa (2). Paranemisprosentti oli 92% ja muutamat epäonnistumiset katsottiin johtuvan liian pienten ulostemäärien käytöstä.

Ulosteensiirto siis parantaa ripulin ja estää myös residiivit.

Vuoden 1996 jälkeen olemme Mikkelin keskussairaalassa hoitaneet puolisen tusinaa potilasta kyseisellä indikaatiolla ja kaikki potilaat ovat parantuneet. Maailmankirjallisuus ei myöskään tunne

yhtään tapausta, jolloin ulosteensiirrosta olisi ollut jotain haittaa. Muutaman kerran vuodessa minulle tulee puhelu jostain päin Suomea yleensä omaiselta, mutta pari kertaa myös kollegalta. Tarina on aina sama. Ystävää, tuttavaa tai lähiomaista on hoidettu kuukausia kroonisen Clostridium difficile ripulin takia antibiooteilla. Ripuli jatkuu ja potilas laihtuu ja menee kaikenaikaa

huonompaan kuntoon. Vastaan aina samalla tavalla: tehkää mahdollisimman pian ulosteensiirto.

Jorvi ja Meilahti olivat 8 kk aikana saattaneet Rinnekankaan lähes täydellisen henkisen, fyysisen ja taloudellisen konkurssin partaalle väärillä ja tehottomilla hoidoilla suostumatta tekemään ulosteensiirtoa, jota olin heille ehdottanut jo 4 kk aikaisemmin, kun Rinnekangas oli ottanut ensi kerran minuun yhteyttä löydettyään internetistä tapausselostukseni. Rinnekankaan ja hänen

poikansa kovan painostuksen seurauksena viimein yksi sisätautipäättäjistä soitti minulle ja lupasi maksusitoumuksen ulosteensiirtoa varten Mikkelin keskussairaalaan. Ulosteensiirto tehtiin huhtikuussa 2005 ja uusittiin varmuuden vuoksi parin viikon kuluttua. Ripuli loppui siihen. Valitettavasti Rinnekankaan ongelmat eivät loppuneet tähän, vaan seurasi krooninen ummetus ja kovat vatsakivut ja turvottelut. Hän joutui käyttämän jopa 8 Movicol annospussia päivässä saadakseen suolen toimimaan.

Kohta 2 Potilaan hylkääminen

Kun omat tiedot ja taidot eivät riitä tai henkilökemiat eivät lainkaan kohtaa, on potilas ohjattava toiselle kolleegalle tai kokonaan toiseen sairaalaan tutkimuksia ja hoitoa varten.

Kun Rinnekangas oli vaikeasti invalidisoitunut vatsakipujen takia ja joutui liikkumaan pyörätuolilla ja viettämään tuntikausia vuoteessa, koska pystyasento pahensi vatsakipuja, hylkäsi Meilahti potilaan ja sysäsi vaikean ongelmatapauksen kokemattomien avohoidon lääkäreidenharteille. Allekirjoittanut oli ainoa erikoislääkäri, johon Rinnekankaalla oli enää yhteys. Kun Rinnekangas hädissään hakeutui yhden sisätautipäättäjän yksityisvastaanotolle saadakseen apua, ilmoitti professori hänelle, että suolisto on pysyvästi pilalla kroonisen Clostridium difficile ripulin seurauksena ja mitään hoitoa ei ole. Hän kirjoitti Rinnekankaan eläkkeelle, vaikka potilas halusi terveeksi.

Tässä vaiheessa otin yhteyttä tuntemiini kollegoihin Meilahdessa jotta potilaalle saataisiin apua. Kaikki turhaan. Kirjeeseen ei vastattu. Yhden päättäjistä sain puhelimeen ja hän myönsi, että potilas tarvitsee apua, mutta heiltä sitä ei saa. Maksusitoumuksesta toiseen sairaalaan kieltäydyttiin.

Koko tämä Rinnekankaan tapaus on kuin jokin kauhukertomus jostain diktatuurivaltiosta, jossa järjestelmä hallitsee yksilöä. Tässä tapauksessa HUS teki potilaasta invalidin väärillä hoidoilla ja sen jälkeen kieltäytyi hoitamasta potilasta ja lisäksi häneltä evättiin pääsy toiseen sairaalaan, missä hoitoa oli tarjolla.

Onneksi tunnelin päässä näkyy valoa.Vaasan keskussairaala on ensimmäisenä sairaalan tehnyt päätöksen, että potilas saa itse valita hoitopaikan. Kaikkien sairaaloiden on nopeasti seurattava

esimerkkiä, koska nykyisen järjestelmän vallitessa joku heikompi potilas on vaarassa jäädä kokonaan hoidon ulkopuolelle.Rinnekangas teki rohkean ratkaisun ja vuokrasi asunnon Mikkelistä ja siirsi paperinsa tänne. Tammikuussa 2007 potilaan paksusuoli poistettiin ja ohutsuoli yhdistettiin peräsuoleen. Potilas toipui leikkauksesta, jota Meilahden lääkärit pitivät turhana ja hengenvaarallisena.

Rinnekangas tuli sairaalaan pyörätuolilla ja poistui omin jaloin kävellen. Vatsakivut jäivät leikkauspöydälle ja lyhyen ripulijakson jälkeen suoli on toiminut normaalisti päivittäin.

Kohta 3 Miten toimitaan potilasvahingon tai hoitovirheen sattuessa

Toivon että ainakin nuoret kollegat lukevat huolellisesti Amos Pasternackin erinomaisen kirjoituksen Duodecim-lehdestä viime vuodelta (3). Kun virhe tai vahinko on sattunut on asia myönnettävä ja selitettävä tilanne potilaalle taiomaiselle. On pyydettävä anteeksi ja pahoiteltava sattunutta. Näin vältetään useimmat valitukset ja kantelut. Suuri osa kanteluista johtuu lääkäreiden tylystä käytöksestä potilasta kohtaan. Helsingin ja Uudenmaan piirin erikoissairaanhoidon lääkärit eivät noudattaneet yhtäkään tässä katsauksessa ehdotettua toimenpidettä.

Mikkeli 190707 Niilo Härkönen

gastrokirurgian osastonylilääkäri Mikkelin keskussairaala

(eläkkeellä 1.2.07 lähtien)

sähköposti: niilo.harkonen@netti.fi

Kirjallisuutta:

(1) Uusiutuneen pseudomembranoottisen koliitin hoito ulosteensiirrolla N.Härkönen duodecim 112:1803-1804 1996

(2)Bacteriotherapy using fecal flora Thomas J.Borody ym J.Clin Gastroenterol Volume 38 Number 6 July 2004

(3) Hoitovirheet ja hoidon aiheuttamat haitat Amos Pasternack Duodecim 2006: (20): 2459-7