Tähän osioon toivotaan Clostridium difficile -potilailta omakohtaisia kertomuksia vertaistueksi kaikille, jolle asia on nyt tärkeä.
Jos haluat esiintyä ilman, että nimesi tulee julkisuuteen, niin sekin sopii.
Lähetä kirjoituksesi sähköpostitse osoitteella
cdvertaistuki (at) gmail.com ja aiheena: jälkisairaudet 
 

Mm. jälkisairauksien hoitosuunnitelma on todella tärkeä. Uutta ja ajankohtaista tietoa löytyy tältä sivustolta. http://www.clostridiumdifficile.fi/potilaanoikeudetjakeinot/-kiireetonhoito-perusteet/

Pohdintaa Clostridium difficilen jälkisairauksista 

Lisäksi jos potilaalla on ollut pitkittynyt ja uusiva Clostridium difficile, niin ilman lisäkalkkia ja D-vitamiinia potilaan luusto on vaarassa haurastua, siis ilman korjaavaa/korvaavaa hoitoa.

Kuukausien Clostridium difficile, mikä on lääkekuurien välillä aina ripuloinut, on varmasti altistanut potilaan suoliston ja elimistön normaalien ruoka-aineista saatavien vitamiinien ja hivenaineiden imeytymishäiriöille.

TIUKKA TARKASTUS Harri Junttila, 27.8.2009 klo 10:19 Kuntoutus kompuroi Suomessa Kuntoutus ei ole parhaalla mahdollisella tolalla Suomessa. Lääkinnällistä kuntoutusta ei ole aina tarjolla riittävästi ja oikea-aikaisesti, selviää Valtiontalouden tarkastusviraston selvityksestä. Kuntoutuksen asema ei ole riittävän vahva, jotta siihen asetetut tavoitteet voitaisiin tavoittaa. VTV:n mukaan parannettavaa on monella eri osa-alueella. Ensinnäkin kuntoutukseen käytetyn rahan määrää on vaikea arvioida, koska tilastointi on puutteellista ja kuntoutuksen ja sairaalahoidon välinen raja on hämärä. Tuorein arvio kuntoutuksen kustannuksista on vuodelta 2002, jolloin siihen käytettiin 1,2 miljardia euroa. Jos rahan liikkeet ovat hämärät, kuntoutuksen vaikuttavuutta on vaikea tietää. Toinen ongelma koskee erikoissairaanhoidon ja perusterveydenhuollon yhteistyötä, joka ei aina toimi niin hyvin kuin olisi tarpeen. Esimerkiksi hoitoketju voi katketa kuntoutujan siirtyessä sairaalasta terveyskeskukseen. VTV kehottaa kiinnittämään huomiota yhteistyön kehittämiseen. Kolmanneksi kuntoutuksen onnistumisen kannalta olennaiset kuntoutussuunnitelmat ovat kehnoja, ja niiden valmistelua ja noudattamisat pitäisi valvoa huolellisesti. Neljänneksi VTV on sitä mieltä, että hoitohenkilökunnan osaamista pitäisi kehittää. Erityisesti lääkäreiden perus- ja jatkokoulutuksessa pitäisi nykyistä enemmän panostaa kuntoutusasioihin. Viides sormi osoittaa sosiaali- ja terveysministeriöön, jonka toiminta on kuntoutujien näkökulmasta liian passiivista, samoin kuin Kuntoutusasiain neuvottelukunnankin. Valtiontalouden tarkastusviraston mukaan molempian pitäisi ottaa aktiivisempi rooli kuntoutuksen ohjaamisessa ja toiminnan koordinoinnissa. http://www.mediuutiset.fi/uutisarkisto/article322411.ece

 

Minun tapaukseni Gastrokirurgi Niilo Härkönen paransi minut Clostridium difficilestä kolonoskopian tapaan tehdyllä ulosteensiirrolla. Omasta kokemuksestani voin kertoa, että todistettavasti paksusuoleni vaurioitui Clostridium difficilen (8 kuukauden) aikana niin, että se jouduttiin poistamaan kokonaisuudessaan tammikuussa 2007. Ongelmana oli paksusuolen lamaantuminen.Tämänkin toimenpiteen teki gastrokirurgi Härkönen, koska HUS jätti potilaan erikoissairaanhoidon ulkopuolelle eikä suostunut leikkaukseen. Asiaa ihmetteleville kerrottakoon, että tällaisessa pattitilanteessa kirjojen vaihto HUS:in alueelta Etelä-Savon sairaanhoitopiiriin oli ainoa vaihtoehto. Kuten kaikissa lääkäreiden lausunnoissa lukee, niin potilas selvästi hyötyi siitä leikkauksesta. Toinen Clostridium difficilen aiheuttama jälkisairaus  on minulla ollut vahvasti liikuntaa ja fyysistä toimintaa rajoittava tulehdus kummassakin lonkassa. Myöhemmin oireet ovat levittäytyneet muuallekin. Reaktiivista artriittia ei tunneta tai haluta tunnustaa terveyskeskustasolla. Potilaat joutuvat usein tarpeettoman pitkään odottaa lähetteen kirjoittamista erikoissairaanhoitoon eli reumalääkärille. Vain reumalääkäri pystyy oikein tutkimaan, diagnosoimaan ja määräämään asianmukaisen lääkityksen. Suoraan sanottuna seuraan kauhulla, mitä nykyiset Clostridium difficile -potilaat joutuvat kokemaankaan, sairautensa aikana ja sen jälkeen lääkärien pohtiessa epäolennaisuuksia ja "eettisiä kysymyksiä". Lääkärien viivyttely on hengenvaarallista "kissa-hiiri" -leikkiä potilaiden terveydellä ja jopa hengellä. Eikö lääkärin vala velvoita lääkäriä parantamaan potilaansa mahdollisimman pian? Eikö lääkärillä ole velvollisuus kuulla potilaan toivetta päästä ulosteensiirtoon, kun Clostridium difficile on todettu ja hoitomuoto kolonoskopian tapaan on todettu turvalliseksi? Kumpi on tärkeämpää hoitaa lääkärin fobioita ulosteensiirtoa kohtaan vai pelastaa potilaan henki ja elämä? Eikö tuon tasoinen lääkärin oma fobiasairaus tarvitsisi jo lääkityksen? Ja kaiken lisäksi eikö terveyskeskuslääkärit vieläkään tiedä reaktiivisen artriittin hoidosta sen vertaa, että sitä pitkittyneenä hoitaa vain reumatologi...? Ja entä sitten tämä julkisen erikoissairaanhoidon usein paljastunut reaktiivisen artriitin alidiagnosointi ja potilaan ohjaaminen terveysaseman seurantaan? Tällä alidiagnosoinnilla potilaasta aiheutuvat ylimääräiset kulut niin potilaalle kuin yhteiskunnallekin ovat satojen prosenttien luokkaa puhumattakaan siitä inhimillisestä kärsimyksestä, mitä se aiheuttaa potilaalle sekä hänen läheisilleen. Heti asianmukaisesti diagnosoitu ja hoidettu potilas on yhteiskunnalle kaikista edullisin potilas! Pohtii,  Marja-Liisa Rinnekangas  PS. Viimeisin artikkeli yllä mainitusta aiheesta: Helikobakteerin häädöstä sairauskierre http://www.clostridiumdifficile.fi/lehdist-netist-radiosta/-terveys-hymy/