GRAPHIC _______design
 

 

Suomalais-amerikkalainen keksintö vähentää antibioottien käyttöä

julkaistu 18.8.2010 klo 07:14

Uusi suomalais-amerikkalainen keksintö voi vähentää antibioottien turhaa käyttöä. Antibioottien liikakäyttö on yksi suurimmista bakteerien vastustuskykyä kasvattavista tekijöistä. Kun bakteerit eivät enää reagoi antibiootteihin, on tautien torjuminen yhä hankalampaa.

Muun muassa Maailman terveysjärjestö WHO ja Euroopan unioni pitävät vastustuskykyisiä bakteereja suurena uhkana. Vaikka ongelma on ollut tiedossa jo kauan, käytetään antibiootteja yhä monessa maassa liikaa. Suomessa antibiootteja määrätään verrattain maltillisesti, mutta niiden käyttö ei ole laskenut viime vuosina.

Uusia antibiootteja tulee nykyään markkinoille todella vähän. Toiveet vastustuskykyisten bakteerien synnyn vähentämiseksi ovatkin nykyään teknologiassa. Yksi mahdollinen apu on suomalaisen tohtorikoulutettavan Päivö Kinnusen ja hänen amerikkalaisen kollegansa käsialaa.

Nopea vaihtoehto bakteeriviljelmälle

Kinnunen opiskelee Michiganin yliopiston sovelletun fysiikan laitoksella. Hän on yhdessä tohtori Brandon McNaughtonin kanssa kehittänyt laitteen, jonka avulla bakteereihin sopivat täsmälliset antibiootit voitaisiin löytää muutamassa tunnissa.

- Laitteen avulla antibiootteja voidaan käyttää paremmin ja tiedetään täsmällisesti, mikä antibiootti tehoaa ja kuinka paljon sitä tarvitaan. Antibiootteja annetaan monesti liikaa, liian vähän tai sitten annetaan vääriä antibiootteja, jolloin bakteerit tulevat vastustuskykyisiksi.

Nykyään vastaava tapa on aikaa vievä ja kallis bakteeriviljelmää. Sen tekemisessä kestää pari päivää, ja siksi lääkäri yleensä määrää tautiin laajavaikutteisia antibiootteja tai antibiootin, joka tautiin on yleensä tehonnut. McNaughtonin ja Kinnusen keksinnön avulla lääkäri voisi saada tulokset bakteeriin tehoavasta antibiootista ja sen määrästä työpäivän aikana.

Uudessa laitteessa pienenpieniä magneettisia partikkeleita pyöritetään niin, että ne kiinnittyvät bakteereihin, minkä seurauksena pyörimisnopeus muuttuu. Kun bakteeria kasvatetaan antibioottien kanssa, voi niiden pyörimisliikeen muutoksia seurata laserin avulla ja näin määritellä bakteerilajin ja sen herkkyyden tutkittavalle antibiootille.

Tavoitteena halpa hinta

Kinnusen mukaan keksinnön etuina ovat nopeuden lisäksi halpa hinta sekä laitteen pieni koko.

- Meillä on tavoitteena päästä alle nykyisen hintatason ja näyttäisi siltä, että sinne myöskin päästään, Kinnunen toteaa.

Pieni koko puolestaan takaa, että laitetta voi käyttää kehittymättömissäkin oloissa generaattorin tai aurinkopaneelin tuottamalla energialla.

Uusi teknologia on jo herättänyt kiinnostusta sijoittajissa. Kinnunen arvioi, että laite saadaan markkinoille 10–15 vuoden päästä.

YLE Uutiset / Heidi Asplund

http://yle.fi/uutiset/terveys_ja_hyvinvointi/2010/08/suomalais-

amerikkalainen_keksinto_vahentaa_antibioottien_kayttoa_1908708.html

 

 

Etusivu » Lääkärilehden uutisia 

Prokalsitoniinin seuranta keventää antibioottikuormaa
Julkaistu 25.01.2010 12.25

Antibioottihoidon tarvetta ja hyödyllisyyttä voidaan arvioida potilaan veren prokalsitoniinitason perusteella. Prokalsitoniinia erittyy vakavien bakteeri-infektioiden yhteydessä.

Menetelmällä on onnistuttu vähentämään hengitystietulehduspotilaiden turhia antibioottikuureja, mutta sen käyttökelpoisuudesta muilla tehohoidon osa-alueilla ei ole kuitenkaan ollut tähän saakka näyttöä.

Lancetissa julkaistussa tutkimuksessa selvitettiin, voidaanko tehohoitopotilaille annettavia antibiootteja vähentää prokalsitoniinimittausten perusteella.

Tutkijat jakoivat 600 tehohoitopotilasta viidestä eri sairaalasta satunnaisesti kahteen ryhmään. Toisen ryhmän hoidon lääkärit suunnittelivat potilaan verestä mitatun prokalsitoniinitason perusteella. He päättivät päivittäisten mittaustulosten pohjalta, tuleeko antibioottia saavien potilaiden kuuria jatkaa edelleen. Vertailuryhmää lääkittiin antibiooteilla ajantasaisten ohjeiden mukaan.

Prokalsitoniiniryhmän potilaiden antibioottihoito jäi kolme päivää lyhyemmäksi kuin vertailuryhmän. Menetelmän käyttö ei lisännyt potilaiden kuolleisuutta yhteensä 60 päivää kestäneen seurannan aikana.

Tutkimuksessa ei kuitenkaan ilmennyt eroa ryhmien välillä antibioottiresistenttien bakteerien esiintymisessä.

Tiina Lautala

http://www.laakarilehti.fi/uutinen.html?opcode=show/news_id=8426/type=1

 

 

European Antibiotic Awareness Day - The Hedgehog Animation TV Spot ja listalta alempaa

European Antibiotic Awareness Day - The Lightbulb TV Spot

http://www.channelplayer.tv/ecdctv2009/default.asp?p=1&lang=en-GB&assetid=4183&cid=108

 

Desinfiointiaineet voivat lisätä bakteerien vastustuskykyä

julkaistu 29.12.2009 klo 02:08, päivitetty 29.12.2009 klo 11:23
Mies desinfioi käsiään

Kuva: YLE

Tavalliset kodeissa ja sairaaloissa käytettävät desinfiointiaineet voivat lisätä bakteerien vastustuskykyä antibiooteille, kertoo aiheesta julkaistu tutkimus.

Tutkijat altistivat erästä yleistä patogeenia laboratorio-oloissa desinfiointiaineelle. Altistettu bakteeri kykeni muuntumaan ja kehittämään desinfiointiaineelle yli 400 kertaa suuremman vastustuskyvyn muuttumattomaan bakteerikantaan verrattuna.

Tutkijoita huolestuttaa kuitenkin se, että samalla bakteeri onnistui kehittämään itselleen noin 10-kertaisen vastustuskyvyn erästä yleistä antibioottia vastaan. Tutkijoiden mukaan näyttääkin siltä, että desinfiointiaineet lisäävät bakteerien vastustuskykyä antibiooteille.

Tutkijat eivät halua sanoa, että desinfiointiaineita ei pitäisi käyttää. He kuitenkin korostavat, että niitä pitää käyttää oikein.

Tutkijat käyttivät kokeessaan bakteeria, jota pidetään opportunistisena: bakteeri käy niiden ihmisten kimppuun, joiden immuunipuolustus on jo ennestään heikentynyt.

Ensi kuussa Microbiology-lehdessä julkistettava tutkimus viittaa mahdollisuuteen, että sairaaloiden murheenkryynit kuten MRSA ja C-diff -bakteerit kykenevät kehittymään vastustuskykyisiksi antibiooteille samalla tavalla.

AFP

http://yle.fi/uutiset/terveys_ja_hyvinvointi/2009/12

/desinfiointiaineet_voivat_lisata_bakteerien_vastustuskykya_1320996.html 

Lisää tietoa:

Effect of subinhibitory concentrations of benzalkonium chloride on the

competitiveness of Pseudomonas aeruginosa grown in continuous culture

Disinfectants 'train' superbugs to resist antibiotics

 

 

Teho-osastoilla infektio joka toisella

julkaistu 2.12.2009 klo 06:58

Kansainvälisen tutkimuksen mukaan puolet teho-osastojen potilaista potee jotain infektiota. Infektiot ja niistä johtuva sepsis eli verenmyrkytys ovat yleisimpiä tehohoitopotilaiden kuolinsyitä.

Tutkimus toteutettiin yhden päivän kuluessa samanaikaisesti 1 30014 000 teho-osastossa 75 eri maassa. Päivän aikana osastoissa hoidettiin noin tehohoitopotilasta.

Joka toisella potilaalla todettiin jokin infektio, ja seitsemän potilasta kymmenestä sai antibiootteja niiden ehkäisyyn tai hoitoon. Useimmiten infektio oli keuhkoissa, vatsassa tai verenkierrossa.

Infektioita oli enemmän potilailla, jotka olivat olleet tehohoidossa viikon tai pitempään. Etenkin antibiooteille vastustuskykyisten bakteerien aiheuttamat infektiot olivat heillä yleisempiä.

Kymmenestä pitkään hoidetusta seitsemällä oli infektio, mutta tutkimusta edeltävänä tai varsinaisena tutkimuspäivänä hoitoon tulleista vain kolmanneksella.

Infektioiden vaarallisuus kävi ilmi, kun tutkijat tarkastelivat potilaiden kuolleisuutta. Infektiopotilaista neljännes kuoli teho-osastolla ja kolmannes jossain vaiheessa sairaalahoitoa. Muista potilaista vain viidennes kuoli tehohoidossa ja joka seitsemäs ylipäätään sairaalassa.

Infektiopotilaiden kuolleisuus on samaa tasoa myös Suomessa. Hengitystiet ja vatsa ovat meilläkin yleisimmät infektiolähteet.

Tulokset julkaistiin Yhdysvaltojen lääkäriliiton JAMA-lehdessä.

Uutispalvelu Duodecim

http://yle.fi/uutiset/terveys_ja_hyvinvointi/2009/12/teho-osastoilla_infektio_joka_toisella_1231920.html
 

 

The first-ever European Antibiotic Awareness Day took place across Europe on 18 November 2008. European Antibiotic Awareness Day will be an annually recurring event that will raise awareness about the risks associated with inappropriate use of antibiotics and how to take antibiotics responsibly.

http://ecdc.europa.eu/en/EAAD/Pages/Home.aspx/default.asp

http://www.clostridiumdifficile.fi/uusininfojuttu/-antibioticawarenessday/

European Antibiotic Awareness Day Film

http://ecdc.europa.eu/en/eaad/Pages/Video.aspx

European Antibiotic Awareness Day - The Hedgehog Animation TV Spot

http://ecdc.europa.eu/en/eaad/Pages/Video.aspx

.

 

BAKTEERIEN VASTUSTUSKYKY KASVAA

Erpo Pakkala, 12.11.2009, klo 9:59

Mikrobilääkkeiden käyttö eläimillä lisääntyy

Mikrobilääkkeitä käytetään eläimillä kiihtyvään tahtiin, mikä lisää antibioottiresistenssiä niin eläimillä kuin ihmisilläkin.

Artikkeli löytyy:

http://www.clostridiumdifficile.fi/lehdist-netist-radiosta/-mediuutiset/

Fimean tiedote 11.11.2009

Mikrobilääkkeiden käyttö eläimille lisääntynyt huomattavasti

http://www.fimea.fi/ajankohtaista/1/32058

 

EU ja USA lisäävät yhteistyötä antibioottiresistenssin torjunnassa
Julkaistu 11.11.2009 13.45

EU ja Yhdysvallat ovat sopineet yhteistyön tiivistämisestä antibioottiresistenssin torjunnassa. Yhteistyö keskittyy antibioottien asianmukaiseen käyttöön ja uusien antibioottien kehittelyn tukemiseen.

Euroopan tartuntatautivirasto ECDC varoittaa lääkäreitä määräämästä antibiootteja tarpeettomasti virusinfektioihin tai käyttämästä laajakirjoisia antibiootteja ilman tarkkaa diagnoosia.

ECDC on havainnut resistenssin lisääntyneen monissa Euroopan maissa. Myös suuren yleisön tietoisuutta resistenssiongelmista pyritään lisäämään mm. 18.11. vietettävän Euroopan antibioottipäivän kampanjalla.

ECDC:n mukaan MRSA-infektioihin on kehitteillä 13 uutta antibioottia ja gramnegatiivisiin bakteeri-infektioihin 6. Erityisesti jälkimmäisten hoitoon kaivataan keinoja kipeästi.

Marianne Jansson

Kuva: Public Health Image Library

http://www.laakarilehti.fi/uutinen.html?opcode=show/news_id=8064/type=1

 

 

Antibiootit eivät pian kelpaa lääkkeeksi

Turun Sanomat 18.9 2009 08:04:08

Antibioottien teho vaarallisiin, vastustuskykyisiin bakteereihin heikkenee huolestuttavasti. Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen turkulaisasiantuntija Pentti Huovinen arvioi, että lääketiede tarvitsee korvaavia hoitokeinoja jo muutaman vuoden kuluttua.

– Antibioottien kanssa ei pitkälle pötkitä. Tarvitsemme uudenlaista ajattelua, tutkimusprofessori Huovinen sanoo.

Esimerkiksi sairaaloissa yleistynyttä suolistobakteeria Clostridium difficileä hoidetaan ulostesiirroin, koska antibiootit purevat bakteeriin huonosti. Pelkona on nyt, että suolistobakteeri leviää sairaaloiden ulkopuolelle.

Ruotsissa torstaina julkistetun Euroopan tautiviraston selvityksen mukaan vastustuskykyisiin bakteereihin tepsiviä antibiootteja on kehitteillä hyvin vähän.

http://www.ts.fi/online/kotimaa/75166.html


 

Antibiootit voivat olla pian historiaa

18.09.2009 00:16
Lehtikuva/Marja Airio

Lääketiede tarvitsee antibioottien tilalle korvaavia hoitokeinoja jo muutaman vuoden kuluttua.

Turun Sanomien haastattelema tutkimusprofessori Pentti Huovinen Terveyden ja hyvinvoinnin laitokselta arvioi, että antibioottien aika voi olla pian kokonaan ohi.

Eilen julkistetun EU-selvityksen mukaan uusia antibiootteja pitää kehittää kiireesti, sillä EU:ssa kuolee vuosittain kymmeniätuhansia ihmisiä antibiooteille vastustuskykyisten bakteerien aiheuttamiin sairauksiin.

Huovisen mukaan antibioottien kanssa ei pitkälle pötkitä, vaan lääkkeiden kehittelyssä tarvitaan uudenlaista ajattelua.

Suomessa on kampanjoitu antibioottien käytön vähentämiseksi, mutta Huovisen mielestä käyttöä ei enää juuri voida vähentää. Hän kuitenkin myöntää, että esimerkiksi lieviin hengitysteiden infektioihin tai lasten korvatulehduksiin voidaan määrätä turhia antibioottikuureja.

(MTV3 - STT)

http://www.mtv3.fi/uutiset/kotimaa.shtml/arkistot/kotimaa/2009/09/956685
 

 

2.9.2009/Lääkärilehti

EERO MATTILA
LL, erikoislääkäri HUS, medisiininen tulosyksikkö, infektiosairauksien klinikka
VELI-JUKKA ANTTILA
LT, dosentti, osastonylilääkäri HUS, medisiininen tulosyksikkö, infektiosairauksien klinikka 

Hyvä mikrobilääkepolitiikka ja bakteeritartuntojen torjuminen ehkäisevät C. difficile -infektioita

• C. difficile -infektioiden ilmaantuvuus ja siihen liittyvä kuolleisuus on kasvamassa.
• Infektion ehkäisyn kulmakiviä ovat asianmukainen mikrobilääkepolitiikka ja bakteeritartuntojen torjunta.
• C. difficile -infektion oireita ovat yleensä antibioottikuurin aikana tai pian sen jälkeen ilmenevä vetinen, vihertävä ripuli, vatsakivut ja kuumeilu.
• C. difficile -ripulia epäiltäessä tulee pyytää sekä suora toksiinin osoitus että viljely.
• Vaikeiden C. difficile -infektioiden hoidon ensijainen antibiootti on vankomysiini p.o.


Lue koko artikkeli alla olevasta pdf-linkistä 
 

 
 

Jo yli viisi vuotta sitten tästä tiedettiin ja tiedotettiin....

15.3.2004
Mikrobitutkijat varoittavat antibioottien haitoista
Antibiootit muuttavat ihmisen normaalia bakteeristoa

Antibiooteille vastustuskykyiset bakteerit säilyvät ihmisen suolistossa ainakin vuoden. Professori Charlotta Edlund Tukholman Karoliinisesta Instituutista ja tutkimus-professori Pentti Huovinen Kansanterveyslaitokselta varoittavatkin antibioottien liiallisesta käytöstä.

He selvittävät Suomen Akatemian rahoittamassa tutkimuksessa antibioottihoidon pitkäaikaisvaikutusta ihmisen suoliston bakteeristoon. Lisäksi hanke kehittää suoliston bakteeriston uusia tutkimusmenetelmiä. Hanke on osa Suomen Akatemian Mikrobit ja ihminen -tutkimusohjelmaa, joka toteutetaan suomalais-ruotsalaisena yhteistyönä.

Antibiooteille vastustuskykyiset bakteerit ovat terveydenhuollon pahimpia uhkia. Antibioottien vaikutuksen on oletettu häviävän parissa kuukaudessa ja suoliston bakteeriston palautuvan normaaliksi. On oletettavaa, että antibiooteilla on vaikutusta myös bakteeriston terveyttä ylläpitäviin ja edistäviin ominaisuuksiin.

Tutkitun antibiootin klindamysiinin vaikutus näkyy selvästi vielä vuoden kuluttua antibioottikuurista. Erityisen yllättävää on resistenssin lisääntyminen myös muille antibiooteille (penisilliinit, tetrasykliinit, makrolidit). Eli yhden antibiootin käyttö johtaa resistenssin lisääntymiseen samanaikaisesti useaa eri antibioottia kohtaan.

Tukholmassa Karoliinisessa instituutissa tutkitaan suoliston anaerobibakteereita eli happea huonosti sietäviä bakteereita ja Kansanterveyslaitoksella Turussa aerobibakteereita, jotka kasvavat myös hapen läsnä ollessa.


Lisätietoja antavat 
-  professori Charlotta Edlund Södertörnin korkeakoulu ja Karoliininen Instituutti, p. +46 8 585 811 39, Charlotta.Edlund@labmed.ki.se
-  Pentti Huovinen, tutkimusprofessori, Kansanterveyslaitos, p. (02) 331 6601 tai 0400 442 637, pentti.huovinen@ktl.fi.

Suomen Akatemian viestintä
tiedottaja Leena Vähäkylä
p. (09) 7748 8327
leena.vahakyla@aka.fi

http://www.aka.fi/en-gb/A/Science-in-society/Research-programmes/Completed/MICMAN/E-MICMAN/1895/1896/
 

 

Antibioottien käytössä on Pohjoismaissa suuria eroja

Suomessa käytetään antibiootteja toiseksi eniten. Laajakirjoisten antibioottien käyttö on Suomessa runsasta muihin Pohjoismaihin verrattuna, selviää Straman (Samverkan mot antibiotikaresistens) tilastoista.

Suomessa käytettiin antibiootteja viime vuonna lähes 20 määriteltyä vuorokausiannosta (DDD, defined daily dose) tuhatta asukasta ja päivää kohden. Kärkisijalla olleessa Islannissa luku oli lähes 23 DDD ja maltillisimmassa Ruotsissa noin 15 DDD tuhatta asukasta ja päivää kohden. Norja ja Tanska asettuivat Suomen ja Ruotsin väliin antibioottikulutuksessaan.

Kefalosporiinien käyttö on Suomessa huomattavasti suurempaa muihin Pohjoismaihin verrattuna. Muutenkin laajakirjoisempien antibioottien käyttö on Suomessa runsaampaa kuin muissa Pohjoismaissa. Islannissa, jossa antibioottien kokonaiskäyttö on suurinta, käytetään kuitenkin penisilliinä kaksinkertaisesti Suomeen verrattuna, ja muiden kuin penisilliiniantibioottien käyttö on vähäisempää kuin Suomessa.

Ruotsissa, jossa antibioottien kokonaiskulutus on alhaisinta ja jota on pidetty antibioottien käytön mallimaana, käytetään laajakirjoisia antibiootteja alle puolet siitä mitä Suomessa.  (CS)

http://www.apteekkari.fi/uutisarkisto/yksittainen-artikkeli/antibioottien-kaytossa-on-pohjoismaissa-suuria-eroja.html

 

 

 
Antibioottinen maltillinen käyttö

Neuvoston suosituksessa 2002/77/EY, joka käsittelee mikrobilääkkeiden maltillista käyttöä ihmislääketieteessä, kehotetaan EU- ja ETA-maita toteuttamaan erityisiä strategioita mikrobilääkkeiden maltillisen käytön edistämiseksi. Niihin olisi kuuluttava myös valvontaan, ennaltaehkäisyyn, koulutukseen ja tutkimukseen liittyviä toimenpiteitä, ja toteutuksesta olisi raportoitava komissiolle.
Aloite: Toinen komission raportti neuvoston suosituksen täytäntöönpanosta
Aloite: Eurooppalainen antibioottitietopäivä
Ensimmäistä eurooppalaista antibioottitietopäivää vietetään 18.11.2008. Tapahtuman järjestää tautien ehkäisy- ja valvontakeskus (ECDC) ja siitä on tarkoitus tehdä vuosittainen teemapäivä, jonka yhteydessä jaetaan tietoa antibioottien väärään käyttöön liittyvistä riskeistä ja niiden vastuullisesta käytöstä.

http://ec.europa.eu/health-eu/europe_for_patients/policies_actions/index_fi.htm

18-11-09 >European antibiotic awareness day (18 November 2009)

The first-ever European Antibiotic Awareness Day took place across Europe on 18 November 2008. European Antibiotic Awareness Day will be an annually recurring event that will raise awareness about the risks associated with inappropriate use of antibiotics and how to take antibiotics responsibly.

http://ec.europa.eu/health-eu/events_fi.htm#

 

 

Alla koko luennon Clostridium difficile ja antibioottipolitiikka -materiaali PDF-muodossa

 

 
 

Bakteerien vastustuskyky edellyttää mikrobilääkityksen yhtenäistämistä Euroopassa

Julkaistu 25. kesäkuuta 2009 / UMR

Aiheettoman lääkkeiden käytön ja bakteerien vastustuskyvyn hillitsemiseksi Euroopassa tulisi ohjeistaa ja yhtenäistää mikrobilääkkeiden määräämistä hengitystieinfektioihin sanovat tutkijat 24.6.2009 julkaistussa artikkelissaan BMJ-lehdessä.

Bakteerien vastustuskyvyn lisääntyminen mikrobilääkkeitä kohtaan on kasvava uhka terveydenhuollolle maailmanlaajuisesti. Aiheetonta mikrobilääkkeiden käyttöä erityisesti hengitystieinfektioihin on syytetty vastustuskyvyn lisääntymisestä. On myös näyttöä siitä, että useimmissa tapauksissa mikrobilääkehoito ei auta muuten terveitä potilaita paranemaan nopeammin tavallisista hengitystieinfektioista.

Monikansallisessa EU-rahoitteisessa GRACE-tutkimuksessa tutkijat selvittivät mikrobilääkkeiden määräämistä perusterveydenhuollon yskäpotilaille Euroopassa sekä hoidon vaikutusta potilaiden paranemiseen. Tutkimuksessa oli suomalaisena tutkijana Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL/Finohta) ylilääkäri Ulla-Maija Rautakorpi.

Lisää tietoa:

Lehdistötiedote
Artikkeli

 

 

www.clostridiumdifficile.fi                   cdvertaistuki (at) gmail.com

 

CLOSTRIDIUM DIFFICILE eli antibioottiripuli

Jos joudut antibioottikuurille:

1.      Samanaikaisesti myös maitohappobakteerihoito tablettina tai    kapselina. 

2.      Jos antibiootti aiheuttaa ripulin, niin lääkitys pitää lopettaa heti ja heti yhteys lääkäriin.

3.      Ulostetutkimus (noin 3 – 4 päivän näytteenotonvaroaika ainakin, jos lääke on ollut metronidatsoli tai vankomysiini),  jossa tutkitaan sekä F-CldiTox ja F-CldiVi.

4.       Jos tilanne on vaikea, niin lääkäri voi kirjoittaa jo näytteenoton jälkeen metronidatsoli- tai vankomysiinilääkityksen.

5.       Jos ei saada hoitovastetta noin parin kuukauden aikana, niin suositellaan ulosteensiirtoa.

6.       Mitä vähemmän hoitotason alasajoja ja mitä lyhyempi sairastamisaika, niin sitä parempi paranemisennuste -> vähemmän jälkisairauksia!

7.       Vaikea-asteisessa ja pitkittyneessä Clostridium difficilessä on hengenvaara ja paranemisen jälkeen ovat vaarana vaikeat, jopa invalidisoivat  jälkisairaudet, joista esimerkkejä alla:


Alla olevasta linkista löytyy sama informaatio PDF-muodossa ja vapaasti käytettäväksi myös printtinä

sekä

Clostridium difficile- potilaan jälkisairauksista ja niiden hoidosta Power Point Slide Show avautuu 2. linkistä.