GRAPHIC _______design
 

 

sivu 1 (4)
3.3.2014
Infektioyksikkö
Satakunnan sairaanhoitopiirin kuntayhtymän
sairaanhoidollisten palveluiden liikelaitos

Sairaalantie 3, 28500 PORI | puh. 044 707 6874
www.satadiag.fi

ANTIBIOOTTIRIPULI JA SEN HOITO
Tärkein antibioottiripulin aiheuttaja on Clostridium difficile, joka on itiöllinen bakteeri. Tautia aiheuttavat bakteerikannat tuottavat enterotoksiineja. Antibiooteista johtuva Clostridiumin ylikasvu voi joh- taa vaihtelevan asteiseen ripuliin, vatsakipuun ja lämpöilyyn, myös CRP voi nousta. Itiöt voivat levitä käsien välityksellä henkilöstä toiseen. Ilman tehokkaita toimenpiteitä itiöt voivat säilyä tartunnanvaarallisina erilaisilla pinnoilla viikkojen ajan. Sairaalassa antibioottihoitoja saavien potilaiden keskuudessa seurauksena voi olla laajojakin osastoepidemioita. Toisinaan esiintyy vakavia tautimuotoja, joissa
suolen seinämässä on katteista tulehdusta (pseudomembranoottinen koliitti), pahimmassa tapauksessa seuraa suolen voimakas tulehdus ja jopa suolen puhkeaminen.

Clostridium difficilen aiheuttama ripuli uusiutuu noin 15-35 %:ssa tapauksista kerran. Jos ripuli on uusiutunut kerran, riski kasvaa jokaisen uusiutuman jälkeen. Uusiutumisen syynä ei yleensä ole resistenssin kehittyminen lääkkeille, vaan syntynyt suoliston bakteerikannan epätasapainotila. Toistuvanripulin syynä voi olla myös hygienian pettäminen ja kolonisoituneesta ympäristöstä saatu uusi tartunta. Kaikille potilaalle tuleekin antaa hygieniaohjeet. (Katso erillinen ohje: ”Antibioottiripuli – potilasohje”)

Clostridium difficilen uusi alatyyppi (Ribotyyppi 027) on aiheuttanut merkittäviä sairaala- ja laitosepidemioita maailmalla ja sitä on todettu myös Satakunnassa. 027-tyyppi tuottaa moninkertaisen määrän
toksiineja, ja voi johtaa tavanomaista rajumpaan taudinkuvaan potilailla, jotka ovat saaneet laajakirjoisia antibiootteja. Tyypillistä on herkkä tarttuvuus, taudinkuvan pitkittyminen ja ripulin uusiutuminen pian hoidon lopettamisen jälkeen. Tunnetaan myös muita hypervirulentteja Clostridium -tyyppejä, jotka voivat aiheuttaa vaikeita taudinkuvia ja epidemioita.

DIAGNOSTIIKKA
Suositellaan otettavaksi ulosteen Clostridium difficile, toksiinigeeni, nukleiinihappo näyte:
F-CldTNhO (6141)
Tutkimusta varten otetaan näytteeksi puoli purkkia ripuliulostetta kierrekorkillisessa purkissa. Näytepurkki pakataan muovipussiin.
Tehdään päivittäin, valmistuu samana tai seuraavana päivänä. Yleensä klo 13 mennessä laboratorioon tulleet näytteet voidaan vastata samana päivänä.

Toksiinin tuoton aiheuttavan geenin nukleiinihapon osoitus toteaa sekä elävät että kuolleet Clostridium difficile bakteerit, joten näyte jää hoidon tai parantuneen infektion jälkeen joksikin aikaa positiiviseksi, jos ulosteessa on vielä bakteerien jäänteitä. Kontrollinäytteitä ei oteta.

Viljelyä ja THL:ssa tehtävää tyypitystä tehdään vain erityisesti pyydettynä merkittävien epidemioiden etiologian selvittämiseksi tai vakavaoireisen taudinkuvan vuoksi. Tällöin on otettava yhteyttä kl. mikrobiologian laboratorioon puhelimitse (p. 627 7945 tai 627 7943).

LÄÄKEHOITO
Hoitona on antibioottien lopetus mikäli mahdollista. Lievissä tapauksissa avohoidossa ei välttämättä tarvita muuta hoitoa.

Haittaavassa ripulissa annetaan ensisijaisena hoitona metronidatsolia 400 - 500 mg x 3 suun kautta 10 -14 vrk ajan (ja ainakin viikon ajan muun antibiootin loppumisen jälkeen). Jos potilas käyttää varfariini-lääkitystä (Marevan), INR-arvoa on seurattava huolellisesti. Suun kautta annosteltu metronidatsoli on tehokkaampi, kuin suoneen annettu, mutta jos potilas oksentelee, metronidatsolia voidaan antaa myös suoneen 500 mg x 3 iv.

sivu 2 (4)
Jos taudinkuva on raju tai jos metronidatsoli ei tehoa kolmessa vuorokaudessa, voidaan käyttää vankomysiini-kapseleita suun kautta (Vancosin® )125 mg X 4 po. Jos potilas ei pysty ottamaan lääkettä suun kautta vankomysiini voidaan annostella nenämaha-letkuun iv-valmistetta käyttäen annoksella 125 - 250 mg X 4 nenämahaletkuun. Sen sijaan suoneen annettu vankomysiini-hoito ei tehoa Clostridium difficile -koliittiin. Erittäin vaikeissa tapauksissa po-vankomysiiniin voidaan kombinoida suonensisäisesti annettu metronidatsoli. Mikäli taudinkuva on septinen, otetaan veriviljelyt ja tarvittaessa käynnnistetään laajakirjoinen antibioottihoito (esim piperasilliini-tatsobaktaami iv.). Vaikeissa taudeissa suositellaan infektiolääkärin konsultaatiota.

Uusiutuvissa tapauksissa hygieniatoimet tarkistetaan aina. Kiinnitetään erityistä huomiota siivoukseen ja siihen, että potilas pesee kätensä aina WC:ssä käynnin jälkeen ja ennen ruokailua huolellisesti vedellä ja saippualla, ja sen jälkeen desinfioi kädet. Jos vaste metronidatsolille oli primaaristi hyvä, metronidatsoli-kuuri voidaan uusia tai käyttää vankomysiiniä 2 viikon kuurina. Toisen uusiutuman hoidossa käytetään vankomysiiniä. Suositellaan 2 viikon hoitoa annoksella 125 mg kaps X 4 po., jonka jälkeen annosta vähennetään 1 kapseli viikoittain.
Jos ripuli uusiutuu kolmannen kerran tai jos ripuli ei rauhoitu lainkaan, kannattaa tehdä lähete infektiopoliklinikalle. Poliklinikalla voidaan harkita muita hoitovaihtoehtoja (rifaksimiini, immunoglobuliini jne). Yhtenä vaihtoehtona on paksunsuolen normaalin bakteerikannan palautus eli ulosteensiirto terveeltä lähiomaiselta. Omaisen yhteystiedot on hyvä merkitä lähetteeseen. Toimenpide voidaan tehdä, jos potilas on halukas toimenpiteeseen ja yleiskunto sallii tyhjennyksen ja paksunsuolen tähystyksen.

Tukihoitona voidaan käyttää ns.probiootteja eli maitohappobakteereita tai Saccaromyces boulardia (Precosa®) sisältäviä tuotteita. Näyttö näiden valmisteiden tehosta on ristiriitaista. Precosaa voidaan käyttää tukihoitona erityisesti, jos Clostridium difficile-ripulia sairastaneelle / sairastavalle potilaalle joudutaan määräämään antibioottihoitoja. Vakavasti immunosuprimoiduille Precosaa ei pidä antaa fungemiariskin takia.

Kaikki suolentoimintaa hidastavat lääkkeet (esim. opiaatit ja loperamidi) tulisi lopettaa. Happosalpaajalääkityksiä tulisi käyttää varoen. Erityisesti uusiin antibioottihoitoihin on suhtauduttava kriittisesti.

Vaikeissa tapauksissa, epidemioiden yhteydessä, uusiutuvissa tapauksissa sekä ribotyyppi 027:n ja muiden hypervirulenttien kantojen hoidossa suositellaan infektiolääkärin konsultaatiota.

ERISTÄMINEN
Sairaalahoidon aikana antibioottiripulipotilasta hoidetaankosketuseristyksessä omassa huoneessa,
jossa on oma WC ja pesutila. Potilaalle ja omaisille opetetaan käsihygienia ja annetaan SatKS:n ohjelehtinen
”Antibioottiripuli, menettelyohje potilaalle”. Mikäli Clostridium -potilaita on useita, on hyödyllistä keskittäänäiden potilaiden hoito samaan huoneeseen, jossa on muusta osastosta erillinen saniteettitila (kohortointi). Ribotyypin 027 aiheuttamaa tautia ja tavallista
Clostridium difficileä sairastavat potilaat pyritään hoitamaan eri huoneissa.

Sairaalassa suositellaan potilaan hoitoa koko hoitojakson ajan pienessä huoneessa. Kosketuseristyksen varotoimet voidaan tarkkaan harkiten purkaa, kun potilas on ollut oireeton (ripuli, pahoinvointi ja vatsakivut ovat loppuneet) vähintään 2 vuorokautta, mutta tällöin on tehtävä huolellinen eristyksen loppusiivous. Kunnollinen loppusiivous onnistuu usein parhaiten vasta potilaan poistuttua osastolta. Teho-osastolla Clostridium -potilas tulee eristää koko tehohoitojakson ajan.

027-ribotyypin tai muun hypervirulentin kannan aiheuttama ripuli
paranee usein tavanomaista hitaammin ja ripuli usein pitkittyy runsaan itiömuodostuksen ja toksiinituotannon takia. Hoito suositellaan annettavaksi tavanomaisten ohjeiden perusteella, mutta hygieniaan on suhtauduttava erityisen tarkasti. Jos oireet jatkuvat, hoitoaikaa on pidennettävä. Suositellaan eristystoimien jatkamista ripulin hoidon ajan ja vielä viikon hoidon päätyttyä, koska uusiutuma tulee tavallisesti noin viikon sisällä. Tämän jälkeenkin on hyvä pyrkiä hoitamaan potilasta pienessä huoneessa. Muihin antibioottihoitoihin on suhtauduttava kriittisesti.

KÄSIHYGIENIA
Tärkein yksittäinen keino Clostridium tartuntojen estämiseksi on hyvä käsihygienia. Käsihuuhde yksinään ei tapa Clostridium-itiöitä. Aina WC-käynnin jälkeen, ennen ruokailua, suojaimien käytön yhtey-

sivu 3 (4)
dessä sekä eristyshuoneesta poistuttaessa kädet on pestävä huolellisesti vedellä ja saippualla, kuivattava ja lopuksi desinfioidaan käsihuuhteella. On tärkeää, että pesu ja käsidesinfektioaineen käyttö opastetaan myös potilaalle ja vierailijoille.
Sormusten, kellojen, käsikorujen ja rakennekynsien käyttö hoitotyössä on kielletty.

SUOJAINTEN KÄYTTÖ
Potilaiden lähihoidossa käytetään suojakäsineitä ja suojatakkia, eritteitä käsiteltäessä roiskeiden varalta myös suunenäsuojusta. Suojaimien riisumisen jälkeen kädet saippuapestään huolellisesti (30s),
kuivataan ja desinfioidaan. Teho-osastolla potilashuoneessa käytetään aina suojatakkia.

PYYKKI
Huonekohtainen keräily.

JÄTTEET
Normaaliin tapaan sekajätesäkkiin.

TUTKIMUS- JA HOITOVÄLINEET
Käytetään huone- ja potilaskohtaisia tutkimusvälineitä. Eristyksen päättyessä välineet desinfioidaan huolellisesti. Välineet kuljetetaan puhdistettavaksi peiteltyinä. Pesu ja desinfektio pesulaitteessa
(esim. Deko). Lämpöherkät välineet pyyhitään alkoholipitoisella pintadesinfektioaineella (esim. Easydes®). Erityistä huomiota kiinnitetään esim. näppäimistöjen, hiirien ja kaukosäätimien huoltamiseen ripulihuoneissa.

SIIVOUS ERISTÄMISEN AIKANA
Siivouksessa kiinnitetään erityistä huomiota kosketuspintojen huolelliseen puhdistukseen ja eritetahradesinfektioon. Käytetään
huonekohtaisia siivousvälineitä. Huone siivotaan potilashuoneista vii-
meisenä. Pyritään välttämään pölyn nostattamista. Vuodevaatteiden käsittelyn aikana käytetään suojakäsineitä, suunenäsuojusta ja suojatakkia. Kontaminoituneilla vuodevaatteilla ei kosketa lasku- tai
lattiapintoja, vaan pyykki kerätään heti pyykkipussiin. Eritetahrat
puhdistetaan 5000 ppm klooriliuoksella. Kosketuspinnat, WC-istuin, lavuaarit, lavuaarien siivilät, hanat ja hanojen poresiivilät puhdistetaan
kahdesti vuorokaudessa 1000 ppm klooriliuoksella.
Suihkuissa käytetään mahdollisuuksien mukaan irrotettavia (lämpödesinfektion kestäviä) suihkupäitä, jotka desinfioidaan pesukoneessa (esim. Deko). Myös valokatkaisijat ja ovenkahvat pyyhitään huolellisesti. Muut pinnat pyyhitään heikosti emäksisellä pesuaineella kahdesti vuorokaudessa.

LOPPUSIIVOUS
Potilaan poistuessa osastolta tai eristyksen loputtua suoritetaan loppusiivous, jossa pintojen puhdistus tehdään erityisellä huolella.
Eritetahrat puhdistetaan 5000 ppm klooriliuoksella. Kosketuspinnat, WC-istuin, lavuaarit, lavuaarien siivilät, hanat ja hanojen poresiivilät puhdistetaan 1000 ppm klooriliuoksella. Suihkuissa käytetään irrotettavia suihkupäitä, jotka desinfioidaan pesukoneessa (esim. Deko). Myös valokatkaisijat ja ovenkahvat pyyhitään huolellisesti. Muut pinnat pyyhitään heikosti emäksisellä pesuaineella ja huoneen irralliset väliverhot pestään. Likapyykki kerätään huonekohtaiseen pyykkisäkkiin. Huoneessa olevat kertakäyttötarvikkeet laitetaan roskiin ja monikäyttöiset laitteet desinfioidaan niille sopivaa menettelyä noudattaen niitä huoneesta poistettaessa. Huone voidaan ottaa yllämainittujen siivoustoimien jälkeen heti potilaskäyttöön.

SIIVOUSTOIMET OIREIDEN LOPPUMISEN JÄLKEEN
Siivoustoimia voidaan infektioyksikköä konsultoiden keventää, kun potilas on ollut oireeton 2 vuorokauden ajan. Potilaan hoitoa pienessä huoneessa pyritään silti jatkamaan. Huoneessa suoritetaan aina edellä kuvattu loppusiivous potilaan poistuessa hoidosta (vrt. kohta eristäminen).

EPIDEMIA OSASTOLLA
Epidemioiden havaitsemiseksi infektioyksikkö seuraa aktiivisesti alueen Clostridium -tilannetta. Oireset ripulipotilaat keskitetään samaan huoneeseen. Oireettomilta potilailta ei tutkita Clostridiumia. Sekä
hoitohenkilöstön että potilaiden käsihygieniaa, erityisesti käsien saippuapesua, tehostetaan koko osastolla. Tehostettuja siivoustoimia laajennetaan myös osaston yhteisiin tiloihin. Antibioottien käyttöä

sivu 4 (4)
järkeistetään (esim. vältetään fluorokinoloneja, 3.polven kefalosporiineja ja karbapeneemejä). Epidemiaa epäiltäessä suositellaan yhteydenottoa infektioyksikköön ja tarvittaessa infektiolääkärin konsultaatiota.

JATKOHOITO
Jos potilaan vointi sallii, tavallinen Clostridium difficile tai hypervirulentti kanta eivät ole este potilaan kotiuttamiselle tai sijoittamiselle pitkäaikaislaitokseen. Jos potilassiirto tehdään, on vastaanottavaa yksikköä ehdottomasti etukäteen ennen siirtoa informoitava potilaan ripulitaudin syystä ja eristys- ja varotoimista. Potilaiden siirtoon liittyvissä asioissa suositellaan tarvittaessa konsultoimaan infektioyksikköä.

http://www.satshp.fi/pls/wportal/docs/
PAGE/TIETOPANKKI/TARTUNTATIEDOT/OHJEET
/RIPULIOHJEET/ANTIBIOOTTIRIPULI%20JA%2
0SEN%20HOITO.PDF


 

 

Clostridium difficile -bakteerin aiheuttama ripuli (antibioottiripuli)

Lääkärikirja Duodecim
5.3.2012
infektiosairauksien erikoislääkäri Jukka Lumio

Clostridium difficile -bakteeri on yleinen antibioottiripulin aiheuttaja. Bakteeri aiheuttaa epidemioita sairaaloissa ja laitoksissa, joissa potilaat ovat iäkkäitä tai huonokuntoisia ja saavat usein antibioottihoitoja.

C.difficile kuuluu terveenkin ihmisen suoliston bakteeristoon. Se löydetään suurimmalta osalta vastasyntyneistä. Varhaislapsuudesta alkaen se käy harvinaisemmaksi niin että terveitä aikuisilta sen löytää enää muutamalta prosentilta. Esiintyessään normaalin suolen bakteeriston joukossa, se ei aiheuta sairautta eikä tartunta kautta uhkaa muita.

Bakteeri tuottaa desinfektoivia aineita kestäviä itiöitä. Itiöt säilyvät pitkiä aikoja vuodevaatteissa, lattialla ja muilla huoneen pinnoilla. Itiöt kuoriutuvat elimistöön päästessään, ja bakteeri alkaa uudelleen lisääntyä sille suotuisissa elinolosuhteissa.

Harmittoman, terveilläkin olevan bakteerin, ohella on myös myrkkyjä (toksiineja A ja B) tuottavia C. difficile -bakteerikantoja. Ne aiheuttavat ripulitauteja ja äärimmillään henkeä uhkaavan paksunsuolen tulehduksia.

Esiintyvyys

C. difficile on noroviruksen jälkeen Suomen toiseksi yleisin ripulin aiheuttaja. Sen aiheuttamia ripulitauteja todetaan vuosittain noin 6 000–7 000, eli yhtä paljon kuin kampylobakteerin ja salmonellan ripuleita yhteensä. Toisin kuin viimeksi mainitut, C- difficile -ripulit on lähes aina saatu kotimaassa. Taudin voi saada yhtä hyvin kotona kuin sairaalainfektionakin. Sairaaloissa C. difficile aiheuttaa vaikeasti hallittavia osastoepidemioita.

2000-luvun alussa Pohjois-Amerikassa ja Keski-Euroopassa alkoi levitä uusi C. difficile -kanta (027 kanta). Epidemia saavutti Etelä-Suomen syksyllä 2007, ja se on levinnyt hitaasti kaikkialle maahan. Kun uusi 027 bakteeri tuli "vanhan" C. difficilemme rinnalle, kaikkien C. difficile -ripulien määrä lisääntyi. Nykyään kuudesosa C. difficile -ripuleista on 027 bakteerin aiheuttamia. 027 -bakteerikanta tuottaa enemmän myrkkyä kuin perinteinen C- difficile -kantamme.

Riskitekijät

C. difficile -ripuli alkaa harvoin näennäisesti aivan itsestään. Yleisimmin sen saamiseen altistavat antibioottikuuri, suurissa leikkauksissa käyminen ja yleiskuntoa voimakkaasti heikentävä yleissairaus. Kaksi kolmesta taudista alkaa nimenomaan antibioottikuurin aikana tai välittömästi sen jälkeen. Kefalosporiini, amoksisilliini, fluorokinolonit ja klindamysiini ovat yleisimmät C. difficile -ripulia edeltäneet antibiootit. Antibiootit aiheuttavat ripuleita myös suoraan "kemiallisesti". Kaikista antibioottia saaneista 2–5 % saa haittavaikutuksena ripulin. Näistä ns. antibioottiripuleista vain pieni osa on C. difficlen aiheuttamia.

Oireet ja taudin kulku

Tyypilliset antibioottiripulin oireet ovat pahanhajuinen vatsan löysyys tai reipaskin vesiripuli, johon voi liittyä vatsakipuja ja -arkuutta. Pahoinvointi, oksentelu ja selvä kuume kuuluvat harvoin tavalliseen antibioottiripuliin (ne ovat tyypillisiä ruokamyrkytyksille ja virusripuleille). C.difficilen aiheuttama ripulia ei yleensä voi oireiden perusteella erottaa muusta antibioottiripulista. Antibioottiripuli, kuten antibiootin käynnistämä C. difficileripulikin, paranee yleensä itsestään muutamassa päivässä, jos antibioottihoito voidaan lopettaa.

C. difficile aiheuttaa pienelle osalle ripulin saaneusta, yleensä muutenkin huonokuntoisille, henkeä uhkaavan tautimuodon, pseudomembranoottisen koliitin (paksunsuolen tulehduksen, PMC:n). Tässä yleensä korkeakuumeisessa muodossa ripulina alkanut tauti voi yhtäkkiä kääntyä ummetukseksi ja lisääntyviksi vatsakivuiksi ja ulosteissa (jos niitä tulee) näkyy usein runsaasti verta. Tämä tautimuoto vaatii usein kirurgisen hoidon ja tauti saattaa olla kuolemaksikin. Pseudomembranoottisia koliitteja todetaan Suomessa vain muutamia vuosittain. Joidenkin tutkimusten mukaan 027 -bakteeri aiheuttaa tämän vakavan taudin useammin kuin muut C. difficile -bakteerit.

Milloin lääkäriin?

Jos epäilee antibioottiripulia on aina syytä ottaa yhteyttä antibiootin määränneseen lääkäriin ja kysyä pitääkö antibiootti lopettaa tai vaihtaa ja voiko sen turvallisesti tehdä? Lääkärin vastaanotolle on syytä mennä, jos ripuliin liittyy korkea kuume, vatsakivut ovat ankaria, ulosteessa on verta, tai pahoinvointi estää riittävän nestehukkaa korvaavan juomisen (ks.«Turistiripuli»1).

Diagnoosi ja hoito

C. difficile -ripuli tunnistetaan toteamalla pikatestillä sen tuottama myrkky ulosteesta tai viljelemällä bakteeri ulosteessa ja osoittamalla että tämä kanta tuottaa myrkkyä. Hoito aloitetaan yleensä jo ennen vastausten saamista. Pseudomembranoottinen koliitti todetaan paksunsuolen tähystyksellä.

C. difficilen aiheuttaman ripulin hoito tulisi aloittaa mahdollisimman pian. Ensimmäinen toimenpide on lopettaa mahdollisesti käytössä oleva antibioottihoito, jos se turvallisesti on mahdollista. Nestehukka on korvattava juomalla runsaasti tai, jos se ei vakavissa sairaalahoitoon johtaneissa tapauksissa onnistu, antamalla nestettä suoneen. Lääkehoitona annetaan metronidatsolitabletteja tai vankomysiinikapseleita 7 tai 10 päivän ajan. Lähes kaikki paranevat tämän hoidon aikana, mutta 10–20 %:lla oire uusii joitakin päiviä lääkehoidon loppumisen jälkeen. Tällöin sama hoito voidaan uusia tai käyttää vaihtoehtoisia lääkkeitä. Näyttää siltä, että 027 -kannan aiheuttama tauti uusii helpommin kuin muut C. difficile -ripulit. Noin yhdellä sadasta uusiminen tulee kerta kerran perään, jolloin voidaan ajautua pitkiin lääkehoitoihin. Sitkeimmissä tautikierteissä on hoidoksi käytetty lähiomaisen ulosteesta otettujen "terveiden" suolistobakteerien siirtämistä peräruiskeena tai tähystimen kautta (ns. ulostesiirto). Se näyttää olevan tehokas ja turvallinen hoitokeino.

Sairaaloissa C.difficile -ripulia sairastavat potilaat hoidetaan ripulin keston ajan erillään muista potilaista omissa huoneissa tartuntojen estämiseksi.

Ehkäisy

Luotettavaa keinoa C. difficile -ripulin ennaltaehkäisyyn ei ole. Suun kautta annettava suoliston mikrobikorvaushoito (bakteerivalmisteet) ei ole täyttänyt sille asetettuja toiveita. Maitohappobakteerit (probiootit) eivät ole riittävän tehokkaita C. difficilen syrjäyttämisessä suolistosta. Jos henkilöllä on ollut aiemmin C. difficile -ripuli, laktobasillivalmisteita tai Saccharomyces boulardii -hiivavalmistetetta voidaan antaa antibioottihoitojen yhteydessä. Hyöty lienee kuitenkin vähäinen.

C. difficile -ripuli uusiutuu helposti, ja siksi tulisi välttää "turhia" varmuuden vuoksi, esimerkiksi todennäköiseen virusinfektioon, annettavia antibioottikuureja. Toistuvien antibioottiripulien hoito on vaativaa ja se tulisi keskittää samalle hoitoon perehtyneelle lääkärille.

Huolellinen käsihygienia on välttämätön ehkäistäessä C.difficilen leviämistä. Käsien saippuapesu tulee suorittaa huolellisesti lämpimällä vedellä, ja sen jälkeen kädet tulee kuivata hyvin kertakäyttöiseen paperikäsipyyhkeeseen. C.difficile -bakteerin itiöt eivät kuole desinfioivien käsihuuhteiden vaikutuksesta. Siksi alkoholikäsihuuhde ei korvaa käsien saippuavesipesua eikä lisää pesun tehoa.

 

http://www.terveyskirjasto.fi/terveyskirjasto/tk.koti?p_artikkeli=dlk00806